niin, viikonloppuna oli onneksi matka tampereelle, juhlat telakalla, katoamisnäytelmä, hieno!, muodon ja vapauden väliin muotoutunut reikä, joka kesti imunsa, kertoi näyttämöllisestä tyhyydenrakastamisesta niin paljon, idea idean perään -dramaturgia, aina se sama,
juhlissa, siirtyneenä esityksestä juhlaan tämä bopo, naisnäyttelijän sotku, seuraavan produktion tulevaisuudeton tulevaisuus, oma fightclub joka pesee viime viikon, näyttelijä-antti tukistaa minua niin että tajuan hetkessä mitä elämä on. päänahkani on tulessa mutta tulessa olo aiheuttaa ylpeyttä, olen sairas. silti känninen jättiläinen sammaltuu viereeni kun olen saamassa unta ylioppilaskodissa, kysyy itsevarmasti unet pysäyttäen voisiko laittaa television päälle ja katsella hetken hänelle tärkeää teksti tv:tä, digi tv:nsä avautuu vain päävalikkoon, hän katsoo sitä staattista kuvaa ainakin tunnin. oma tamperelainen twin peaks -jättiläiseni.
dramaturgi-antti on se ainoa, joka tuo kriittisen intuitio-ymmärryksen kautta merkityksellisyyden tunteen pirstaloituun, sunnuntaikrapulaiseen harjoitusmieleen. ainoa vanha tuttu tässä köörissä, ainoa vanha hullu, jonka kanssa muistan väläyksenä ex-autenttisen olemisen, ainoa joka kysyy pakottomasti tamperelaistalossaan kuinka voin, ainoa jolle osaan tällä psyykellä avautua pakottomasti siitä kuinka voin nykyhelsingissä, sittemmin tamperelaistalossa. spektaakkeli on todellakin miltei koko ajan debordilainen helvetti. helvetti, joka pitää aktiivisena helsinkiläisenä . luulen, että tästä valaistuneena petaan seuraavaksi hieman pienemmän helvetin. tämä kollaasi tuntuu tällä ( isossa salissa olemisen ) aikataululla minulle sairaudelta. ei tosin yllättäin. kerjäsin tätä tarhassa.
( tuo tietoisuuden hetki joka prokkiksessa jossa on enemmän kuin kaksi henkilöä mukana. )
ajoittain hyvin paljon liian massiiviselta verrattuna omaan kykyyni ja nopeuteeni hallita asioita.
on aina juna; matka romanttisessa ikkunantakaisessa rännässä pummilla helsinkiin, teeskentelen perinteisesti, ipod korvissa, nukkuvaa kun “skarppi” oulu-junan konduktööri lipuu ohi, takanani istuu onneksi hyvin hidasjärkinen mies, jolta konduktööri kärttää viisi minuuttia lippua, ehkä kaikki vain vittuilevat toisilleen, ottavat matkarooleja huvin vuoksi. hidasjärkinen osoitetaan lopulta, maailmallisessa ajanpuutteessa, kylmään välikköön odottamaan toijala-ulosheittoa. mutta hidasjärkinen palaa sieltä paikalleen viiden minuutin kuluttua kun on kai kaivanut rahat esiin vittuillakseen.
22 vuotias espanjatar, jolle kaikki on selvää. se en ole minä. se on hän. kaunis. yleensä hän kuuntelee satieta, mutta tanssii nyt ac/dc:tä. jotain on murtumassa. jotain on mätää. siinä mädässä paljon hyvää.
pori, niin monta suhdetta poriin kuin yksilöä?.? yksikin dubin ystävä on kokenut syvimmän inhonsa teininä porissa ja projisoi sen kaiken rättöön, lehtisaloon ja co:hon. toisaalta maailman ihanin pukusuunnittelija ÿlistää sitä. itse olin siellä viimeksi mustalaissurma-suman synkkään aikaan.
proggiksessa:
stop making sense -dramaturgia otetaan käyttöön. se dvd-katselukerta on odottanut henkistä loksahtamistaan ja tänään se tuli. viva ohjaava opettaja - keskustelumaailma.
wille imeytyy dramaturgian absurdiikkaan ja se tuo energisen olon. samalla myös olon, että on aika outoa vetää omiin taide-aivoituksiinsa nuoria suht viattomia tyyppejä mukaan. pelissä on taiteen pakko. taiteen protestiarvo. taiteen naiivin rinnakkainasettelun voima. taiteen ns. coolius. taiteen momentti. taiteen nuorekkuus. taitseen syntymäkodissa vakuumipakattu viihdearvo¨-odotus. taiteen nykyajassa oleminen. taiteen ns. dokumentaarisuus. taiteen lapsellisuus. taiteen soundi. taiteen epäinstitutionaalisuus ( loppupeleissä ). taiteen liike.
jos kuolleiden luokka koostuisi kuudesta, kuten alkuperäisajatuksessa olisin jo kuollut.
nikolain näytteleminen on hauraudessaan neroutta. nikolain ääni on estoinen ja antava samassa paketissa. se kertoo miehen pitkää tarinaa.
taju siitä, että on keskellä Tätä lisää elämäntunnetta, välittämisen positiivisia ja negatiivisia hyökyaaltoja, äärimmäistä mahdottomuuden tunnetta, sosiaalisuuden ulottuvuuksia, kohtaamattomuuden tunteen hivuttautumista sosiaalisuuteen, honoryhtistä nojausta tukipintoihin, realiteettien sumentumista, epärealismin sumentumista, silkkaa huimausta, herkän mielen ylikuormitusta, egoa, palavereita, typerää käskytystä, oikeutettua tiuskimista, lopullisen yksinäisyyden abstraktia kauhun tunnetta, superinnostavaa eristäytymishalua, masokistista kokkailua, polttelua, superegoa, abstraktia halua hajottaa kaikki vitun sedulat ja repiä suosikki-lehdet, halua juoda ikuisesti loistavaa venäläistä vodkaa kunnes tukehtuu valintoihinsa, epäröintiä kahvipreferensseissä.
taju siitä, että on keskellä Tätä vähentää: yöunia.
silti rakastan tätä momenttia. olla keskellä yritystä raikkaaksi teokseksi, tunnustaen itselleen sen onnistumisen ja epäonnistumisen yhtäläiset mahdollisuudet. all in all all it is is all in our minds.
